Hiustenlähtö

Ovatko hiuksesi ohentuneet?

Hiustenlähtö on yli 50-vuotiailla naisilla yleistä – melkein yhtä tavallista kuin miehillä. Ongelma on, että monet naiset eivät tunnista hiustenlähdön ensioireita. Noin puolet hiustenlähdöstä tapahtuu vaiheittain, ennen kuin edes huomaat sitä. Hiustenlähdöstä kertoo esimerkiksi se, että hiusharjaan tai lattiakaivon ritilälle jää tukoittain hiuksia.

Vaihdevuosi-iässä yleisin syy hiustenlähtöön on estrogeenitasojen lasku. Hiustenlähtö voi johtua myös muista tekijöistä, kuten stressistä, perinnöllisistä syistä, raudanpuutteesta, yksipuolisesta ruokavaliosta tai kilpirauhasongelmista.

Johtui hiustenlähtö mistä tahansa, useimmiten se on hoidettavissa. Käy siis lääkärin vastaanotolla, niin löydät syyn ja ratkaisun omaan hiustenlähtöösi.